Luovutusvoitto

Sairas ihminen on houkutuksille heikko, kuukauden flunssan kourissa riutunut sitäkin heikompi. Jo kuukausia mm. Arto on minua on painostanut oman blogin hankintaan (toki houkuttelijoita on ollut muitakin, mutta mainittakoon nyt vain kaikkein voimakkain painostus). Luovutan, tässä tämä nyt on.

Kaipa minäkin haluan julkisesti listata outoja piirteitäni. Trendikästä on ymmärtääkseni kertoa viisi outoutta. Täytyy siis karsia osa pois.

1. Koputan puuta, olen siis taikauskoinen. Kolmesti koputtamalla voi estää pahoja asioita tapahtumasta. Esimerkki: Antero Mertaranta selostaa Suomen jääkiekkopeliä ja menee hulluuksissaan sanomaan, että "nyt leijonien peli kulkee". Kotisohvallani minä koputan puuta. Tai en puuta, vaan oikealla kädelläni oikeaa reittäni. Erikoistilanteissa koputettavaksi käy myös vasen reisi tai vaikkapa pöytä. Ja jos oikeassa kädessä on esimerkiksi tuoppi, voi tarvittaessa koputtaa myös vasemmalla kädellä. Mutta koputuksia on aina oltava kolme. Jos vahingossa koputtaa useamman kerran, on korjauskoputettava kunnes koputuksia on yhteensä pariton määrä kolmen koputuksen sarjoja. Että näin. Ja silti jäi olympiakulta voittamatta.

2. Keräilen asioita. Olen hamsteri. Luopuminen (niin ihmisistä kuin esineistäkin) on minulle erityisen vaikeaa. Tästä syystä minulla on aika paljon tavaraa. Omistan mm. yli 600 oluttölkin kokoelman. En tee kokoelmalla mitään (sekö vasta surullista olisi, jos se olisi esillä kodissani!), se on vintillä pahvilaatikoissa, olen muuttanut sen Joensuusta Tampereen kautta Helsinkiin jne. Mutta ei sitä voi poiskaan heittää. Eihän sitä koskaan tiedä. Puolustuksekseni uskallan tosin väittää, että tämä piirre on perinnöllinen. Kiitos vielä kerran muuttoavusta Eetu, Jussi, Juha, Kaija, Katri, Linda, Esa, Juhani, Lauri, Vepsis, Anna & Arto. Lupaan, etten muuta hetikohta uudestaan.

3. Rakastan fonetiikkaa. Viimeaikoina aktiivinen harrastus on jäänyt vähemmälle, mutta silti. Sydämeni halajaa aina ja ikuisesti erityisesti englannin fonetiikan pariin. Mainittakoon vielä, että toisinaan englantia kuunnellessani ajattelen puheen foneettisin merkein. En varsinaisesti arvostele kenenkään puhetta, katselen vain, miltä se näyttää foneettisesti.

4. Viimeisen suupalan on oltava täydellinen syödessä. Tämä edellyttää suunnitelmallisuutta syömisen edetessä. Jos lautasella on pihviin nähden liikaa perunaa, on säännösteltävä pihviä, jotta viimeinen makukokemus olisi tasapainoinen. Leipiä syötäessä on pidettävä tarkkaan mielessä, kumpaan päähän viipaletta tuli laittaneeksi enemmän juustoa, jotta ei aloita väärästä päästä. Pahinta on se, jos vahingossa syö ruispalan "kansiosan" ensin. Tämä outous aiheuttaa hankalia tilanteita erityisesti julkisesti syötäessä: on kriisin paikka, jos esimerkiksi hillomunkista heti osuu hillokohtaan. Ilokseni havaitsin, että myös Sohvi kuuluu tähän ihmisjoukkoon. On kivempaa olla outo yhdessä.

5. Mankeloin lakanani. Ennen olin vielä oudompi: minulla ei ollut mankelia, siispä silitin lakanat. En lainkaan pidä ryttyisistä vuodevaatteista. Kauan, kauan sitten Voitto kotiin! -klassikkovisassa oli kysymys "Mitä täydellinen vaimo tekee?" Lakanoiden silittäminen/mankelointi ei ollut viiden suosituimman vastauksen joukossa. Mm. alushousujen silittäminen (jota en harrasta) puolestaan pääsi listalle. Olin pettynyt, jopa lannistettu. Mankelit kunniaan!

Nämä viisi tällä kertaa. Kerron joskus toiste lisää. Heihei.