Tahdon pisteitä, söin raakaa kalaa
Puhun taas ruoasta. Mutta minkäs teet. Edellisen kirjailuni jälkipyykissä ehdimme jo suunnitella Katrin (hyvä ruoka on yksi monista ikuisesti keskeneräisistä projekteistamme) kanssa seuraavaa ruokakokeilua ja tulimme siihen tulokseen, ettei ole syytä aikailla.
Nyt se on siis tehty. Olen syönyt sushia. Kaikenmaailman asioita sitä pitääkin aikuisena suuhunsa pistää. Sushissa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Eipä niin, jos syö kalaa. Oma suhteeni kalaan on vähintäänkin haastellinen. Periaatteessa en yleensä koske raakaan kalaan, ehkä kalan lihaan vielä, mutta en ainakaan nahkaan. Kaloissa, kuten käärmeissäkin, on vaan jotain sellaista, että kokonaisina en niitä oikein kestä katsella, kalatiskin ohi käveleminen puistattaa minua. (tämän olisi ehkä voinut mainita niitä omia outouksiaan luetellessa...) Kotona ei siis voi kalaa juurikaan syödä, ellei joku tule kylään sitä minulle laittamaan. Kypsänä kala on vähemmän pelottavaa, ei useinkaan varsinaisesti pahaa, jos nyt ei välttämättä kuulu lempimakuihinikaan. Mutta että raakaa kalaa. Huh.
Vaan selvisin siitäkin hengissä. En nyt vallan hullaantunut, mutta saatan kokeilla toistekin. Kai sitten olen aikuinen, kun en juossut ravintolasta kiljuen ulos, vaan reippaasti maistelin vaikka osa näyttikin epäilyttävältä. Olen urheuspisteeni ansainnut!
Lisäksi mainitsemisen arvoista tässä päivässä on ehdottomasti se, että löysin verhot makuuhuoneeseen! Tämä on sikäli suuri uutinen, että taannoin olin vakavassa kriisissä verhoihin liittyen: Valitsin makuuhuoneen värityksen eräiden verhojen mukaan. Ostin seinämaalin, ja menin ostamaan verhoja. Kävi ilmi, että kyseisiä verhoja ei olekaan, olin erheyksissäni ihastellut täysin hyödytöntä paneeliverhoa. Eli olin onneton turkoosin seinän omistaja ilman turkooseja verhoja. Sattuma johdatti minut tänään taas epätoivoissani verhohyllylle ja kas, siinähän ne olivatkin, verhot, joita olin etsinyt kaksi kuukautta. Enää täytyy ratkaista se ongelma, että himoitsemani päiväpeitto maksaa 245€.
Nämä verhot ovat sikäli olennaiset, että niiden löytyminen tarkoittaa tupaantuliaisaikataulussa edistymistä. Toukokouun alkupuoli alkaa vaikuttaa mahdolliselta. Enää olohuone ja muutama "pikku" yksityiskohta, niin juhlat ovat ovella.
Ihanaa, kun saa selittää sydämensä kyllyydestä turhanpäiväisyyksiä, eikä kukaan käske olemaan hiljaa.
Nyt se on siis tehty. Olen syönyt sushia. Kaikenmaailman asioita sitä pitääkin aikuisena suuhunsa pistää. Sushissa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Eipä niin, jos syö kalaa. Oma suhteeni kalaan on vähintäänkin haastellinen. Periaatteessa en yleensä koske raakaan kalaan, ehkä kalan lihaan vielä, mutta en ainakaan nahkaan. Kaloissa, kuten käärmeissäkin, on vaan jotain sellaista, että kokonaisina en niitä oikein kestä katsella, kalatiskin ohi käveleminen puistattaa minua. (tämän olisi ehkä voinut mainita niitä omia outouksiaan luetellessa...) Kotona ei siis voi kalaa juurikaan syödä, ellei joku tule kylään sitä minulle laittamaan. Kypsänä kala on vähemmän pelottavaa, ei useinkaan varsinaisesti pahaa, jos nyt ei välttämättä kuulu lempimakuihinikaan. Mutta että raakaa kalaa. Huh.
Vaan selvisin siitäkin hengissä. En nyt vallan hullaantunut, mutta saatan kokeilla toistekin. Kai sitten olen aikuinen, kun en juossut ravintolasta kiljuen ulos, vaan reippaasti maistelin vaikka osa näyttikin epäilyttävältä. Olen urheuspisteeni ansainnut!
Lisäksi mainitsemisen arvoista tässä päivässä on ehdottomasti se, että löysin verhot makuuhuoneeseen! Tämä on sikäli suuri uutinen, että taannoin olin vakavassa kriisissä verhoihin liittyen: Valitsin makuuhuoneen värityksen eräiden verhojen mukaan. Ostin seinämaalin, ja menin ostamaan verhoja. Kävi ilmi, että kyseisiä verhoja ei olekaan, olin erheyksissäni ihastellut täysin hyödytöntä paneeliverhoa. Eli olin onneton turkoosin seinän omistaja ilman turkooseja verhoja. Sattuma johdatti minut tänään taas epätoivoissani verhohyllylle ja kas, siinähän ne olivatkin, verhot, joita olin etsinyt kaksi kuukautta. Enää täytyy ratkaista se ongelma, että himoitsemani päiväpeitto maksaa 245€.
Nämä verhot ovat sikäli olennaiset, että niiden löytyminen tarkoittaa tupaantuliaisaikataulussa edistymistä. Toukokouun alkupuoli alkaa vaikuttaa mahdolliselta. Enää olohuone ja muutama "pikku" yksityiskohta, niin juhlat ovat ovella.
Ihanaa, kun saa selittää sydämensä kyllyydestä turhanpäiväisyyksiä, eikä kukaan käske olemaan hiljaa.
posted by Veera @ 18:18
5 Comments:
At 6:57 pm,
Veera said…
Ihan oikeasti minulla on muutakin elämää, kuin käydä syömässä Katrin kanssa. On, ihan oikeasti on.
At 7:10 pm,
Katri Söder said…
Juup, mutta syöminen yhdessä kuuluu kuitenkin niihin elämän tähtihetkiin...Saat todellakin pisteen siitä sushista, en edes tiennyt että kalan välttäminen kuuluu omituisuuksiisi ennen kuin olin jo raahannut sinut sushin ääreen. Tarkemmin ajatelleen saat kaksi pistettä!
At 9:48 am,
Veera said…
Ei olla koria tai marsuja vielä ajateltu, saa nähdä nyt, mitä seuraavaksi keksitään.
Kuubassa meinasin mennä snorklaamaan, mutta jätin väliin, kun setä sanoi, että siellä on paljon kaloja, "they come and eat your hand". Ehkä siinä oli pieni virhe, ehkä ne olisi vain pussailleet käsivarsia tai jotain, mutta en uskaltanut ottaa riskiä.
At 10:37 am,
Arto J. Virtanen said…
Kuten aamulla sanoinkin, niin on ihana huomata että löysit Veera kanavan itsellesi. Blogi sopii erinomaisesti kaiken näköisten ajatusten ja kokemusten välittämiseen ja niitä sinulla riittää;)
They come and eat FROM your hand..
At 6:30 pm,
Anonymous said…
Heippa Veera,
Ihanaa on puolestaan lukea myös juuri kirjoituksia, jotka liittyvät arkipäivän juttuihin ja ihan muuhunkin kuin vaikkas politiikkaan. Minäkin tahdon blogin..:)
Jaan huolesi sisustamisen suhteen, se on vaativaa ja taloudellisia resursseja syövää, mutta ah-niin-tyydyttävää ja ihanaa! Vielä kun sitä voisi tehdä enemmänkin, mutta kun nuo opiskelijatulot rajoittavat sitäkin. Täytyy vain olla kekseliäs.
Post a Comment
<< Home