pieniä ajatuksia

Elämästä. Maailmasta. Asioista, joita muut eivät edes huomaa.

Tuesday, April 25, 2006

Viimein on parvekesää! Hihhei!

Sunnuntaina laiskotti aivan valtavasti. Sohvalla maatessani podin syvää syyllisyyttä siitä, että mieletön auringonpaiste menee ulkona hukkaan ja unelmoin lähteväni lenkille paistattelemaan. Vaan laiskotus oli niin armoton, etten edes viitsinyt laittaa silmiä päähäni eli lenkillä olisin törmäillyt sokkona. Sitten, kuin auringonsäde keväiseltä taivaalta, minuun iski valaistuminen: Minullahan on parveke! Asuntoa ostaessani ykköskriteeri oli parveke. Syksyllä kun muutin Helsinkiin olin haljeta ylpeydestä, omistin ikioman parvekkeen! Olisin tahtonut kalustaa sen heti ja istua kaiket päivät ulkona. Vaan sillon oli kylmä ja satoi ja tuiskusi. Talven mittaan parvekkeen olemassaolo oli jotenkin päässyt unohtumaan. (vaikea on selittää, mihin sitten arvelin ylimääräisen oven olohuoneeni seinässä vievän) Mutta nyt löysin sen taas! Intoa täynnä olen jo tehnyt parvekesuunnitelmankin, enää täytyy päästä parveketavarakauppaan. Onnekseni Esa lupasi lainata autoa, niin etenee tämäkin projekti. Viikonloppuna aion nauttia aamiaista pihalla!

6 Comments:

  • At 3:07 pm, Blogger Arto J. Virtanen said…

    Ja minä lupauduin apuun, kommer du ihåg? ;) Kivaa, että kohotat huomattavasti mahdollisuutta parvekebileisiin..

     
  • At 6:47 pm, Blogger Piia said…

    Parveke on oikeasti aika aliarvostettu ominaisuus kerrostaloasunnoissa. En käsitä miksi. On kerrassaan ihana istuskella kesälämmöllä omalla parvekkeella ja lukea vaikkapa hyvää kirjaa. Parveke on ihan ehdoton! ;)

    Onnea parvekeprojektiin.

     
  • At 11:55 pm, Blogger MissTii said…

    Heip! Löysin blogisi tuolta googlen blogihaun kautta hakusanana parveke :D Meitä parveketarhureita löytyykin jo aimomäärä bloggaajien joukosta myös. Laitapa kuvia jossain vaiheessa =)

     
  • At 10:49 am, Blogger Veera said…

    Vautsivau! Parvekkeestanihan tulee kohta kuuluisuus :) Tänään ja huomenna aion kiertää kaikki mahdolliset parvekekaupat. Ja aivan varmasti laitan kuvia, oitis, kunhan saan parvekkeelle muutakin kuin edellisen omistajan hirveänkamalat matot.

     
  • At 12:05 pm, Blogger Katri Söder said…

    Parveke on maailman ihanin asia. Meilläkin on taas parveke istuskelukunnossa, nyt ei tarvita kuin aurinkoa ja lämpöä!

     
  • At 3:36 pm, Blogger Veera said…

    Parveketta pitää rakastaa. Niin pysyy onnellisena niin parveke kuin omistajakin.

    Nyt lähden parvekekauppaan. Hiphip!

     

Post a Comment

<< Home