Ihmisiä, kadun miehiä ja muita hämmentäviä sattumuksia

Olipa kerran viikonloppu:

Perjantai-iltana nuori mies rystyset verillä ratikkapysäkillä kehuskeli lyöneensä venäläistä työkaveriaan turpaan joka kerta, kun Venäjä teki maalin Suomea vastaan. "Kato ei mitään henkilökohtaista, sovittiin Diman kanssa sitten pelin jälkeen ja maanantaina mennään taas yhdessä töihin. V*ttu tarvii ryssän tänne tulla juhlimaan, se näytettiin niille jo 1939-45." Meidän koulun historian kirjoissa se meni jotenkin toisin. Ja en usko, että Diman näkemys turpaan ottamisen henkilökohtaisuudesta on yhteneväinen tämän 24-vuotiaan urhon käsityksen kanssa. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi Venäjää jääkiekossa tässä mielessä. Ruotsi-pelithän niitä suuria kansallisen itsetunnon koetinkiviä ovat. Naiivi olen ilmiselvästi. En ollut ajatellut, että punakone on täynnä ryssiä. Mutta ehkä se johtuu siitä, että punakoneen vihaaminen sydämen pohjasta oli vielä joitain aikoja sitten poliittisesti vähintäänkin arveluttavaa.

Lauantaina kävin surkean pj-paneelin (jossa eräs kansalainen mm. herkistyi kyyneliin saakka siitä, että eläkeläiset ovat SDP:n puoluekokouksessa aliedustettuina) jälkeen Hakaniemen torilla ostamassa parsaa, yrttejä keittiöpuutarhaan ja kukkia parvekkeelle. Kannettavaa oli yli yhden hengen tarpeen ja muutenkin kiukutti, kun ihmiset olivat tiellä. Ja ratikka oli tietenkin täynnä ja ilmeeni taatusti sen mukainen, kun kiipesin kyytiin. Nuorehko nainen virkisti mieltäni ja palautti uskoni ihmiskuntaan tarjoutumalla vaihtamaan kanssani paikkaa, jotta pääsin kantamuksieni kanssa seinän viereen sen sijaan, että kaatuilisin pitkin ratikan lattiaa.

Sitten tulin valituksi Iloisten veronmaksajien puheenjohtajaksi. Jos kuulut niihin, joiden mielestä veroja kannattaa maksaa, koska rahoilleen saa myös vastinetta, käy oitis liittymässä jäseneksi nettisivuilla!

Sitten Suomi voitti pronssia jääkiekossa. Jännitti niin paljon, että olin pitkään hiljaa. Tätä arvosti Juhani, jonka kisakatsomossa ottelua seurasin. MM-kisat summa summarum: Selänne on liian vanha ja joutaa eläkkeelle, Sami Lepistö on aika söpö, Pihlström osaa luistella tosi kovaa ja sekä Suomella että Ruotsilla on Niklas Bäckström. Ja yllä olevaan viitaten Ruotsin voittaminen kuitenkin tuntuu aina yhtä hyvältä.

Sitten Helsingin Sanomat kertoivat, ettei Neuvostoliitto aio osallistua ollenkaan rypäleaseiden kieltoa koskeviin neuvotteluihin.

Parvekekasviprojekti jatkui vielä sunnuntaina ja olin taas raitiovaunussa valtaisien kantamusten kanssa (20 litraa multaa, suuri kukkalaatikko parvekkeelle ja iso saviruukku). Ja taas oli ratikka täynnä, mutta onnistuin sittenkin löytämään itselleni seinänvieruspaikan ja, myönnetään, blokkasin pääsyn yhdelle seinästä taittuvalle penkille. No sittenpä selkäni takaa kuuluu elämäänsä kyllästyneen eläkeläismiehen ääni: "onpa siinäkin sitten hyvä paikka tuollaiselle korille." Vastasin, että voin kyllä väistää, jos hän haluaa istumaan. "Mulla on kuule puujalka, lonkkavika ja selkä poikki kolmesta kohtaa, mutta menen vain pari pysäkin väliä, niin kyllä tämä seistenkin menee". Väistin, mutta penkki ei kelvannut. Piti vain päästä kertomaan sairaskertomus tarpeettoman ikävällä äänellä.

Loppusaldosta tämän viikonlopun osalta en ole aivan varma. Perimmäiset kysymykset ovat seuraavat: Miksi ihmiset ovat ikäviä toisilleen? Miksi täytyy lyödä kaveria tai omata tappovälineitä tahi muita pommeja? Miksi joudun kantamaan kaiken painavan aina yksin? Mikä on elämän tarkoitus?