Tuntemattomia ihmisiä

Viime aikoina olen erityisen paljon miettinyt kanssaihmisiäni erityisesti julkisissa kulkuneuvoissa. Mihin he ovat menossa, mistä tulossa? Mitä tekevät työkseen ja mahtavatko olla onnellisia vai hirmuisen yksinäisiä? Oikeastaan en ole koskaan aiemmin pitänyt ihmisten tarkkailusta. Se ei ole aiemmin kiinnostanut minua lainkaan. Lisäksi se aiheuttaa mielestäni liikaa ratkaisemattomia kysymyksiä ja tuntuu vain siltä, ettei pieni pääni pysty kaikkea käsittämään.

Samanlaisen tuntemuksen aiheuttaa avaruuden miettiminen. Miten joku voi laajentua jonnekin, jos sitä jotakin ei ole olemassa, jos siellä ei ole edes tyhjää? Mikä on ääretön? Kuinka voin maan pinnalla nähdä jonkun tähden, jota ei mahdollisesti ole enää olemassa, on vain kaukaisuudesta tänne matkustava valo? Menee pienen humanistin pää vallan sekaisin moisista ajatuksista.

Tuntemattomat ihmiset ovat yhtä hämmentäviä. Kaikilla on oma elämänsä, omat kummalliset tapansa ja omat elämänpiirinsä, jotka toisinaan risteävät mitä hämmentävimmällä tavalla. Tänään seisoin bussipysäkillä saman naisen kanssa, jonka kanssa viime viikolla yhdessä ihmettelimme, kun tuhma bussinkuljettaja ajoi pysähtymättä pysäkin ohi ilman mitään ilmeistä syytä. Tänään meillä ei ollut enää mitään yhteistä.