pieniä ajatuksia

Elämästä. Maailmasta. Asioista, joita muut eivät edes huomaa.

Monday, February 26, 2007

Järjestötyön alkumetrit

Sain viime viikolla kyselyn sähköpostitse. Cardiffissa opiskeleva suomalainen naishenkilö tutkii lopputyönään nuorten poliittista sitoutumista ja pyysi vastaamaan erinäisiin kysymyksiin siitä, miten tulin lähteneeksi tälle tielle.

Kiinalainen kansanviisaus sen kiteyttääkin, näin jälkikäteen ajateltuna: Tiesin, että tälle tielle tulisi lähtö, mutta eilen en tiennyt, että lähtisin tänään. Kysymyksiin vastaaminen herätti valtaisan määrän muistoja lapsuudesta. Hän kysyi mm. olinko ollut mukana jonkin poliittisen lastenjärjestön toiminnassa, leireillä tai kerhoissa. Ei, en ollut. Lapsena kieltäydyin (en muista miksi) liittymästä Nuoriin Kotkiin, vaikka äiti kuinka yritti minua sinne patistaa. Teininä kieltäydyin liittymästä Demarinuoriin patisteluista huolimatta. Ekana opiskeluvuonna kieltäydyin liittymästä SONKiin, vaikka minulle toistuvasti kerrottiin, kuinka kivaa TASYssa olisi.

Tämä ei suinkaan tarkoita, että olisin ollut poliittisesti passiivinen lapsi tai nuori tai opiskelija. Vaalimainoksia luukutettiin aina niin pirusti, satoi tai paistoi. Kerran ehkä 10-vuotiaana muistan tunnistaneeni erään joensuulaisen asuinalueen - muistin missä talossa asuu koira ja missä pelottava täti, vaikken siellä koskaan ollut käynytkään. Pitkällisen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että kaiketi siellä luukutettiin jotain kun olin ehkä viisi. Ja erinäisten työväenlaulujen sanat opin jo varhain, vaikka sitäkin yritin viimeiseen saakka vastustaa.

Vaan hämmentävintä kaikessa kuitenkin on se, että todellisen järjestöurani olen aloittanut EKL:stä. Ukon kanssa olin ties minkälaisissa riennoissa mukana. Ja aina, kun eläkkeensaajilla oli tanssit, minä olin siellä soittamassa kanteletta. Ja kansa rakasti minua. Hengasin lapsena niin paljon eläkeläisjengeissä, että toiveammattinikin olikin yhdessä vaiheessa eläkeläinen. (Sittemmin halusin salaprofessoriksi ja lopulta minusta tuli järjestöpäällikkö).

Niin, ja mainittakoon nyt vielä, että tämä on 60. postaus tähän blogiin. Se kai kuuluu asiaan, että juhlistaa tällaisia pyöreitä lukuja, näin olen muiden blogeista havainnut.

5 Comments:

  • At 1:03 pm, Blogger Piri said…

    Onnea ensiksikin 60. bloggaukselle. Kuulostaa huisin paljolta! Käynkin ensi töikseni katsomassa onko minulta jäänyt jotain "juhlistamatta" itseltä!

    Sitten tuohon lapsuuteesi. Ihanaa, että olet ollut kansan rakastama legendaarinen kanteleensoittaja! Hih! Tämä vain vahvistaa sitä uskoa, että oli keino ja reitti mikä hyvänsä ja kuinka sattumanvaraisen oloinen tahansa.... meistä silti tulee sellaisia mitä meistä on määrä tuleman!

     
  • At 3:53 pm, Blogger Arto J. Virtanen said…

    Salaprofessori on hieno haaveammatti. Varsinkin kun se on täysin käsittämätön (vielä selityksesi jälkeenkin;).

     
  • At 12:17 pm, Anonymous Anonymous said…

    Kaikkemme yritettiin, mutta onnistuihan se lopulta. Salaprofessorin lisäksi tarkoitus oli tulla Muusa Savijärven seuraajaksi eli siis venäjän professoriksi.

     
  • At 8:43 pm, Anonymous Anonymous said…

    Salaprofessori, mahtavaa :) Musta piti tulla mm. automekaanikko, se jäi sitten vain haaveeksi...

     
  • At 11:55 pm, Anonymous Anonymous said…

    joo, Veera oli omanlaisensa jo pienenä... sullahan oli eriparin hanskat venäjänkieliseen leikkikouluun mennessä sen takia että oisit originelli. Ihan kuin muutkaan siellä ois ihan rivikansalaisia olleet... :) (Niistäkin on nykyään tullut vaikka mitä supermenestyjiä, tosin... )

     

Post a Comment

<< Home