Maailma on absurdi paikka

On niin monia omituisia asioita. Erityisen kummia tuntuu tapahtuvan sukulaisten kanssa liikkuessa. Torstaina olimme mutsin kanssa Teatterikorkean baarissa ja tunsin sieltä useita ihmisiä. Tulipa kulturelli olo, en tiennyt tuntevani niin monia nuoria teatterihenkilöitä (vanhempia teatteritapauksia kylläkin). Perjantaina puolestaan kävimme Willensaunassa katsomassa Varaston. Suositan lämpimästi, erinomainen näytelmä, myös näin vaalien alla.

Ilta jatkui eriskummallisella tavalla perheen parissa, kun ensin veljeni liittyi joukkoomme ja myöhemmin pyytämättä ja yllättäen Juttarissa kohtasimme puoliläheisen sukulaisen, josta olin aina vain kuullut puhuttavan, mutta jota en koskaan ollut nähnyt. Joskus 80-luvulla olin nähnyt hänestä kuvia ja siskonsa olen kai joskus ohimennen tavannutkin. Kummallista, että voi olla kuullut jostain ihmisestä niin paljon, mutta tapaa vasta näin myöhään ensimmäistä kertaa. Traagiset elämänkohtalot kuljettavat sukulaisiakin ihmeellisesti.

Eikä siinä vielä kaikki, kuten tavataan sanoa. Takamukseni parin viikon takainen tv-debyytti tuli postissa Rovaniemeltä eilen. Tähänkin liittyy sukulaisia, paketin minulle lähetti tietenkin Saara. Lapsukaisetkin olivat tunnistaneet Veera-tädin pepun telkkarissa… Vielä en ole uskaltanut videota katsoa. Ehkä tänään.

Ja juuri kun luulin, etten enää kaipaa elämääni yhtään järjestöä lisää tulin lauantaina liittyneeksi East Unitin jäseneksi. Pohjoiskarjalaisten oma kerho Helsingissä – voisiko olla mitään parempaa!