Tuttua ja turvallista

Ei, en viittaa SDP:n iänikuisiin vaalisloganeihin. Tarkoitan elämän pieniä lohdullisia hetkiä.

Tänään, kuten yleensäkin, tulin bussilla töihin. Sehän on perinteisesti Suomessa paha asia, jos joutuu istumaan tuntemattoman kanssaihmisen vieressä bussissa. Se nyt vielä jotenkin menee, jos itse saa valita kenen viereen itsensä sijoittaa. Mutta voi kammotuksen kauhistus, jos itse ensin istuu yksin ja vaikka kuinka yrittää pitää kassiaan viereisellä penkillä, niin joku tuntematonhan siihen änkäytyy. Toinen tulee niin kovin lähelle ja saattaa joutua vaikka vaihtamaan sanan tai kaksi, jos haluaa jäädä aikaisemmalla pysäkillä kyydistä.

Pari pysäkkiä sen jälkeen, kun olin istunut ihan omalle penkilleni kyytiin tuli eräs leppoisan näköinen setä, jonka kanssa usein matkustamme samalla kyydillä. Olemme samassa bussissa useita kertoja viikossa ja tällä kertaa hän tuli viereeni istumaan. Hetken jo ehdin mietin, että missähän kohtaa tällä kertaa olisi korrektia sanoa "anteeksi, jään seuraavalla pysäkillä". Se on tärkeä kysymys. Sanoako se jo silloin, kun bussi vielä seisoo liikennevaloissa odottaen pääsyä Hakaniemen torin laidalle. Vai vasta sitten, kun jo lähestytään pysäkkiä. (Vanhuksille sanon aina jo liikennevaloissa. Huomaavaisuus ennen kaikkea). Sitten muistin, että se setä jää myös aina kyydistä Hakaniemessä.