Opiskelijan ihmemaa

Kävin tänään kaupassa ja ostin nuudeleita. En sellaisia parempia nuudeleita, joita laitetaan jonkin hyvän itämaisen kastikkeen kanssa, vaan niitä mamanuudeleita, jotka maistuvat joko kanalle, lihalle tai katkaravuille. Niitä, missä tulee mausteet ja chiliöljy mukana. Ajattelin, että siinäpä vasta olisi virkistävä kokemus vaihteeksi.

Joitain asioita opiskeluajoista kaipaa. Esimerkiksi sitä, ettei tarvinnut herätä joka aamu 7.30. Vaan mamanuudelit eivät ole yksi niistä asioista, ei vaikka kuinka haluaisi nostalgisoida kaikkea mahdollista. 59 sentin nuudelien hohto on karissut vuosien saatossa kuin keski-ikäisen miehen hiukset. Ei, ei, ei.

Toinen asia, jota ei kaipaa, ovat tietotekniset haasteet. Mikään ei saa pientä ihmistä kyynelehtimään kuten temppuilevat tekniset vempeleet, jotka kieltäytyvät ymmärtämästä järkipuhetta. Ja luvalla sanoen minä en sentään aivan käsi näissä asioissa ole. Eräällä (lue: sillä ainoalla, koska kieliteknologian opinnot jäivät alkutekijöihinsä) ohjelmointikurssilla itkin viikoittain, kun perl-harjoitukset eivät kerta kaikkiaan sujuneet (eikä kielitieteilijä saanut tietenkään edes kritisoida perliä, sehän on sentään toisen kielitieteilijän kehittelemä ja siksi kaikkivoipa ja täydellinen ohjelmointikieli).

Ja kas, järjestöelämä ja vaalit toivat samat tietoteknisen tuskan kyyneleet takaisin viime viikolla. Esan tukiryhmän virallisen soppatykkivastaavan titteli ei ole ollut soppatykkitilaisuuksien vähyyden vuoksi erityisen vaativa. Siksipä osakseni lankesi nettisivujen päivitys. Alussa oli vallan huikeita teknisiä vaikeuksia eikä päivittäminen meinannut sujua laisinkaan. Vaan nyt ovat ongelmat eilispäivän huolia *koputtaa puuta* ja sivut kunnossa.

Aika aikaansa kutakin, kuten jo vanha kansa tapasi sanoa.