Kymmenen euron tähden

Salakavalan pikaisesti pimeinä torstain ja perjantain välisen yön tunteina kunnioitusta herättävän karmea saalistaja sai minut hampaisiinsa. Torstaina olo oli vasta hieman tukkoinen ja perjantaina heräsinkin sitten jo 39 asteen kuumeeseen. Niinpä, influenssa otti minut ankaraan syleilyynsä (anteeksi kansallisromanttinen kirjoitustyylini, mökkihöperyys ottaa ihmisen valtaansa neljän yksinäisen sairastuspäivän jälkeen). Hiljalleen alkaa elämä voittaa, mutta jopa tuota kestikin. Enkä rehellisesti sanoen muista, koska olisin edellisen kerran ollut näin perusteellisen kipeä.

Jonkin kerran olen sängyssä maatessani ehtinyt ihmetellä, miksi en tullut ottaneeksi rokotetta tätä kammotusta vastaan. En tullut ajatelleeksi. En muistanut. Ei huvittanut. Ei huvittanut maksaa rokotteesta. Ei ollut mitään syytä. Kaikki nämä niinsanotut perusteluit kuitattakoon tässä toteamalla: niinpäniin. Olipa kyse sitten pihiydestä, saamattomuudesta tai ajattelemattomuudesta, oli tämä väärä kohta olla pihi, saamaton ja ajattelematon.

Onni onnettomuudessa sentään on se, että ehdin käydä äänestämässä ennen noutajan tuloa. Olin pitkään arponut, jättääkkö äänestäminen vasta sunnuntaille - onhan se nyt sentään juhlallisempaa käydä varsinaisena vaalipäivänä. Vaan en uskaltanut. Arvelin, että taivas tippuu niskaan kuitenkin (tai ainakin jääpuikko), ja kyllä sitten pilven reunalta harmittaa katsella, kun vaalien tulos jäi yhtä ääntä vaille halutusta. Siksi kävin jo heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä ja hyvä niin.