Syksy

Vettä sataa, kaduilla tuulee, asfaltti kiiltää (anteeksi, en voinut vastustaa huonoa iskelmäviittausta). Känniset ihmiset eivät enää huuda ja riehu kaduilla. Hienoa! Johan sitä hellettä ja remuamista kestikin. Siksi toisekseen suomalaisten vuodenaikojen kestot ovat mielestäni jotakuinkin optimaalisia - juuri kun ehtii kyllästyä vallitsevaan säätilaan, se muuttuu. Kesän alussa aina ajattelee, että voi ei, kohta kesä jo loppuu ja sataa aina vain. Kun tulee syksy, olo on helpottunut: ihanan kurjaa ja sateista! Ja kun vesisade alkaa tympiä, sataakin yhtäkkiä lunta ja pakkanen nipistää nenää niin, että naurattaa. Kun kaikkien kaapissa olleiden lapasten parit ovat kadonneet, tulee kevätaurinko pelastamaan palelevat sormet. Ja keväisen hörhöilyn alkaessa ärsyttää, onkin jo taas kesä, eikä takkia tarvitse kantaa varmuudeksi mukana. Täydellistä.

Siksikin on ihanaa, että on syksy, että syksyisin keskittymiskykyni on parempi kuin muina vuodenaikoina. Tai vähintään yhtä hyvä kuin talvella. Kun ulkona on kylmää ja märkää, voi rauhassa keskittyä töihin sisällä. Uudesta syksyn tuomasta innosta kertoo myös se, että kävin sunnuntaina aivan liian pitkästä aikaa juoksemassa. Haluan juosta vesisateessa, tilanne on vakava.

Ainoa, ja ilmeisen jokasyksyinen harmi on se, etten taaskaan koko kesänä ehtinyt viettää riittävästi aikaa parvekkeellani. Ehkä ensi vuonna...