Postia ja ystäviä

Sain eilen Englannista kirjeen! Oikein vanhanaikaista paperipostia siis. Petra kertoi kuulumisiaan ja pyysi vastaustakin kirjeitse, kun tietokone on rikki. Miksi kukaan ei enää lähetä oikeaa postia? Paitsi minä postikortteja SONKille. Postiluukusta tuleva tervehdys lämmittää valtaisan paljon, paljon enemmän kuin postin tuomat ainaiset laskut. Tai oikeammin mikä tahansa ystävällismielinen viesti, joka ei liity töihin tahi muihin työhön rinnastettaviin aktiviteetteihin tuntuu mukavalta (vinkvink).

Lauantaina näin pitkästä aikaa vanhaa opiskelukaveria ja soittelin muillekin entisaikain kavereille, joihin ei enää jokapäiväisessä elämässä törmää. Vanhoja ystäviä pitäisi tavata useammin. Ja jos pääsisi lomalle, voisi lähettää kaikille vanhoille (ja toki myös uusille) ystäville postikortteja.

Ystävyys on ihmeellinen asia. Kuinka kahden ihmisen välinen suhde jalostuukaan vuosien saatossa. Ja vaikka ei näkisi aikoihin, on uudelleen kohtaaminen aina lämmin ja kuulumisten päivittäminen virkistää mieltä. Lauantaina naurekselimme sille, kuinka elämä muuttaa ihmistä kymmenessä vuodessa. Mieli rauhoittuu ja yhtäkkiä huomaa olevansa sen ikäinen, että ruoan laitto ja viinin nautiskelu hyvässä seurassa kotona on aito vaihtoehto aamuun saakka bilettämiselle (sitähän minä siis en enää harrasta...). Mutta se ei haittaa, koska muutkin ovat sen ikäisiä. Vaan mihin hävisivät laiskat sunnuntait, jolloin suurella joukolla lojuttiin katsomassa Simpsoneita krapulaherkkujen kera?