H*lvetin upea päivä

On päiviä, joista jo heti aamulla herätessään tietää, etteivät ne tule päättymään yhtään alkuaan paremmin. Tämä on sellainen päivä. Havahduin isäni tuhkat, epäpätevä hautaustoimisto ja rikkinäinen uurna -aiheiseen pahaan uneen ennen kellon soittoa. Positiivinen yllätys oli toki se, että kellon soittoon olisi ollut enää puoli tuntia: olen kehittynyt, aiemmin tämänkaltaiset heräämiset tapahtuivat kolmen ja neljän välillä yöllä. Näiden unien jälkeen unta ei enää saa. Kokeiltu on. Päätin, ettei huono herätys vaikuta päivääni sen ihmeemmin ja tässä vaiheessa siis vielä uskon tällä päivällä olevan jonkinlaisia mahdollisuuksia.

Töissä tuli heti aamusta pari ärtymystilaa nostattavaa sähköpostia, jonka jälkeen kävi ilmi, että joku toimistopaholainen on piilottanut ties mitä tavaroita ja papereita, joita tarvitsen voidakseni tehdä ei varsinaisesti toimenkuvani ytimeen kuuluvia töitä. Joensuun yliopiston kirjasto puolestaan on joustamaton ja pöljä eikä uusi lainaani ja on kadottanut tietokannastaan toisen lainaamani kirjan. No, eipä juokse sakkomaksut kuin yhdestä kirjasta. Lisäksi minulla on meneillään kahvikuppisota siivoojan kanssa. Pari kuppia odottaa pöydälläni pääsyä kotiini, ei alakerran kahvikuppihyllyyn. Olen tästä maininnut, mutta kas ihmettä! silti kupit joka iltapäivä häviävät pöydältäni ja päätyvät muiden kuppien sekaan. (tämän epäkohdan elämässäni voisin toki korjata viemällä ne kupit viimein kotiini, mutta se on tämän kertomuksen kannalta toissijainen seikka ja kysymys on periaatteellinen).

Aamupäivän aikana jo eilen itsestään ilmoitellut noidannuoli tai muu ilkiö oikeassa hartiassani riistäytyi käsistä täysin. Käden liikuttaminen sattuu, hiiren käyttö sattuu, tavaroiden nostaminen sattuu ja jatkuvasti särkee niskasta kyynärpäähän. Tämä maustettuna väkivaltaisella aamuherätyksellä aiheuttaa luonnollisesti myös päänsärkyä. Ja päänsärky aiheuttaa kiukutusta.

Lounas oli hyvää ja hommat olivat aamupäivällä edenneet kaikesta huolimatta. Kun palasin lounaalta toimistolle, oli kännykkäni päättänyt hajota pöydälleni. Tuttu tyyppivika, jonka kanssa hän on ollut korjattavana jo kahdesti, is back. Mutta Nokia kun katsoo kyseessä olevan toistuvan tyyppivian vasta kolmannen hajoamisen jälkeen. Hajoamisten välissä on ollut jotakuinkin kahdeksan kuukautta. Seuraava hajoaminen oli merkitty kalenteriini marraskuulle, mutta puhelimeni päätti olla kaksi viikkoa aikataulua edellä. No, koska tämä nyt sitten on se vaadittu kolmas hajoaminen ja olen tässä päivän mittaan muutakin vimmaa saanut sisälläni kasvatetuksi, vien rakkineen Stockalle, enkä lähde sieltä ilman uutta puhelinta!

Että näin.