Lempipaikka

Olen asunut Helsingissä nyt kaksi vuotta. Silloin ja tällöin olen miettinyt, mikä mahtaa olla lempipaikkani uudessa kotikaupungissa. Lempipaikkaa ei voi valita hutiloiden, siksi valintaprosessi on ottanut oman aikansa. Voittaja varmistui eilen.

Meri on hieno asia ja viihdyn rantakallioilla. Mutta en ole kotoisin meren ääreltä, enkä nytkään asu aivan rannalla, siksi meren pärskeet eivät pääse kärkisijalle lempipaikkalistalla. Toiset pitävät Suomenlinnasta. Minä olen tähän päivään mennessä käynyt siellä elämäni aikana kokonaista kaksi kertaa. Sekään ei siis yllä voittajaksi. Puistoja on pitkin kaupunkia jos jonkinlaisia, mutta lempipaikan on oltava helposti saavutettavissa. Sinne on päästävä aina, kun tarve vaatii.

Aivan kotini kulmilla Lintsin ja radan välissä on hauska puisto, Alppipuisto nimeltään. Itseasiassa paikkani ei sijaitse itse Alppipuistossa siellä, missä ihmiset puistoelämää normaalisti viettävät, vaikka puisto itsessäänkin on oivallinen. Paikkani on vielä enemmän syrjässä Lintsin takana, pienen polun varressa ja puiden takana. Kävelytien vieressä on vaatimattoman näköistä kalliota, jonka laelle uteliaisuuksissani kiipesin ensimmäisen kerran ehkä puolitoista vuotta sitten. Puiston puolelta tarkasteltuina kalliot eivät näytä kovinkaan ihmeellisiltä, mutta niiden päältä katsoen tilanne on toinen. Paikka on upea: muhkeita kallioita, näkymä yli koko Helsingin torneineen ja muine tuntomerkkeineen, junarata, jonka menoa voi seurata sopivan matkan päästä ja kotikaupunginosani tunnelmaan erityisen läheisesti liittyvä Lintsi aivan selän takana.

Paikkani on valittu. Jonkun kerran saatat päästä sinne kanssani piknikille.