Järjestötyön alkumetrit
Sain viime viikolla kyselyn sähköpostitse. Cardiffissa opiskeleva suomalainen naishenkilö tutkii lopputyönään nuorten poliittista sitoutumista ja pyysi vastaamaan erinäisiin kysymyksiin siitä, miten tulin lähteneeksi tälle tielle.
Kiinalainen kansanviisaus sen kiteyttääkin, näin jälkikäteen ajateltuna: Tiesin, että tälle tielle tulisi lähtö, mutta eilen en tiennyt, että lähtisin tänään. Kysymyksiin vastaaminen herätti valtaisan määrän muistoja lapsuudesta. Hän kysyi mm. olinko ollut mukana jonkin poliittisen lastenjärjestön toiminnassa, leireillä tai kerhoissa. Ei, en ollut. Lapsena kieltäydyin (en muista miksi) liittymästä Nuoriin Kotkiin, vaikka äiti kuinka yritti minua sinne patistaa. Teininä kieltäydyin liittymästä Demarinuoriin patisteluista huolimatta. Ekana opiskeluvuonna kieltäydyin liittymästä SONKiin, vaikka minulle toistuvasti kerrottiin, kuinka kivaa TASYssa olisi.
Tämä ei suinkaan tarkoita, että olisin ollut poliittisesti passiivinen lapsi tai nuori tai opiskelija. Vaalimainoksia luukutettiin aina niin pirusti, satoi tai paistoi. Kerran ehkä 10-vuotiaana muistan tunnistaneeni erään joensuulaisen asuinalueen - muistin missä talossa asuu koira ja missä pelottava täti, vaikken siellä koskaan ollut käynytkään. Pitkällisen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että kaiketi siellä luukutettiin jotain kun olin ehkä viisi. Ja erinäisten työväenlaulujen sanat opin jo varhain, vaikka sitäkin yritin viimeiseen saakka vastustaa.
Vaan hämmentävintä kaikessa kuitenkin on se, että todellisen järjestöurani olen aloittanut EKL:stä. Ukon kanssa olin ties minkälaisissa riennoissa mukana. Ja aina, kun eläkkeensaajilla oli tanssit, minä olin siellä soittamassa kanteletta. Ja kansa rakasti minua. Hengasin lapsena niin paljon eläkeläisjengeissä, että toiveammattinikin olikin yhdessä vaiheessa eläkeläinen. (Sittemmin halusin salaprofessoriksi ja lopulta minusta tuli järjestöpäällikkö).
Niin, ja mainittakoon nyt vielä, että tämä on 60. postaus tähän blogiin. Se kai kuuluu asiaan, että juhlistaa tällaisia pyöreitä lukuja, näin olen muiden blogeista havainnut.
Kiinalainen kansanviisaus sen kiteyttääkin, näin jälkikäteen ajateltuna: Tiesin, että tälle tielle tulisi lähtö, mutta eilen en tiennyt, että lähtisin tänään. Kysymyksiin vastaaminen herätti valtaisan määrän muistoja lapsuudesta. Hän kysyi mm. olinko ollut mukana jonkin poliittisen lastenjärjestön toiminnassa, leireillä tai kerhoissa. Ei, en ollut. Lapsena kieltäydyin (en muista miksi) liittymästä Nuoriin Kotkiin, vaikka äiti kuinka yritti minua sinne patistaa. Teininä kieltäydyin liittymästä Demarinuoriin patisteluista huolimatta. Ekana opiskeluvuonna kieltäydyin liittymästä SONKiin, vaikka minulle toistuvasti kerrottiin, kuinka kivaa TASYssa olisi.
Tämä ei suinkaan tarkoita, että olisin ollut poliittisesti passiivinen lapsi tai nuori tai opiskelija. Vaalimainoksia luukutettiin aina niin pirusti, satoi tai paistoi. Kerran ehkä 10-vuotiaana muistan tunnistaneeni erään joensuulaisen asuinalueen - muistin missä talossa asuu koira ja missä pelottava täti, vaikken siellä koskaan ollut käynytkään. Pitkällisen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että kaiketi siellä luukutettiin jotain kun olin ehkä viisi. Ja erinäisten työväenlaulujen sanat opin jo varhain, vaikka sitäkin yritin viimeiseen saakka vastustaa.
Vaan hämmentävintä kaikessa kuitenkin on se, että todellisen järjestöurani olen aloittanut EKL:stä. Ukon kanssa olin ties minkälaisissa riennoissa mukana. Ja aina, kun eläkkeensaajilla oli tanssit, minä olin siellä soittamassa kanteletta. Ja kansa rakasti minua. Hengasin lapsena niin paljon eläkeläisjengeissä, että toiveammattinikin olikin yhdessä vaiheessa eläkeläinen. (Sittemmin halusin salaprofessoriksi ja lopulta minusta tuli järjestöpäällikkö).
Niin, ja mainittakoon nyt vielä, että tämä on 60. postaus tähän blogiin. Se kai kuuluu asiaan, että juhlistaa tällaisia pyöreitä lukuja, näin olen muiden blogeista havainnut.
posted by Veera @ 16:31
5 comments
