Bestest job ever!

Että saa kaiket päivät piehtaroida sanakirjojensa keskellä (nyt niitä on vieressä viisi, lisää täytyy saada, ostoslista kasvaa jatkuvasti, firman kortti vingahtaa kohta sievästi Akateemisen kassalla). Että voi fiilistellä tekstin syvintä merkitystä ja tietää voivansa luottaa in my special odd gut feeling about the slightest differences in the meaning of words, the tiniest differences that you almost can't even explain. Että löytää keinon ilmaista jotain miltei mahdotonta toisella kielellä niin tarkasti, että melkein halkeaa ylpeydestä. That you simply feel the text and when it's right and when it's not.

And I get to cook my own lunch! And they even pay me for this!

Resign, people, resign jos vituttaa! Lyökää lamaa ällikällä päähän - irtisanoutukaa potkujen sijasta. Hah. That'll teach him.

Kaikkivoipa

Remontoin keittiön. Suunnitelma oli ollut olemassa jo kauan - keksin sen eräänä maaliskuisena päivänä viime keväänä korviketoimintana gradun kirjoittamisen sijaan. Siihen suunnitelmaan kuului mm. seinän hajoittamista. Seinän sijaan hajosin kuitenkin itse ja keittiön uudistaminen oli jotakuinkin viimeinen ajatus mielessäni.

Liimasin itseni hiljalleen kasaan ja keittiökuviot palasivat mieleeni. Mutta suunnitelmaa oli muutettava - en kestänyt ajatusta, ettenkö voisi itse tehdä koko remonttia, olla riippumaton kaikista muista. Seiniä en yksin uskalla hajottaa. Pöytälevyä en Bauhausista saa ilman autoilevan kaverin apua. Ne saivat siis jäädä. Keittiöstä tuli selviytymisen ja itsenäisyyden symboli.

Pesin, paklasin, teippasin, maalasin, vaihdoin vetimiä, liimasin, jynssäsin, siivosin, ompelin, porasin, naulasin ja järjestelin. Nyt se on valmis.

Keittiö ei ole sitäpaitsikaan ainoa asia, joka on valmis. Se oli kotini viimeinen epävalmis osa: koko koti on valmis. Paitsi joitain tauluja pitäisi kehystää. Mutta muuten.