Jalkapalloa. Ihmeellistä.

Jo on aikoihin eletty, kaikenlaisia ihmeitä sitä ihminen elämässään saakin todistaa. Viimeisimpänä elon kummallisuuksista todisti eilinen jalkapalloilu (asiantuntevamman kertomuksen aiheesta antaa blogissaan Arto): Minä tykkäsin siitä. Kauhunsekaisin tuntein suostuin, kun Arto aamulla pyysi mukaan vajaalukuiseen joukkueeseen. Ajattelin, että aatteen puolesta ovat monet pahempiinkin taisteluihin joutuneet, kaipa sitä muutaman pallopelin kestää. Olin varma, että ennen ensimmäisen pelin loppua jo henki menee tai vähintäänkin maine (ne rippeet, joita siitä nyt ylipäätään on enää jäljellä). Pelotti aivan valtavasti. Eniten kai se, että jouduin tuttujen ihmisten kanssa täysin uudenlaiseen tilanteeseen - vuosien yhteissaunonnan ynnä muun jälkeen rinnakkain pallon perässä juokseminen jännitti hämmästyttävän paljon. Lisäksi uskoni palloilutaitoihini oli vähintäänkin heikko, edellinen jalkapallokokemukseni kun on ajalta, jolloin lajia harrastettiin ahkerasti myös Neuvostoliitossa.

Mutta jalkapallo yllätti, se olikin kivaa! Ja todistettavasti ainakin kerran minun seikkailuni vastustajan jaloissa johti muutaman mutkan kautta maaliin! Lisäksi sain tietenkin myös asiaan kuuluvia taisteluarpia, kun Kokoomus-pelissä onnistuin seikkailemaan omissa jaloissani niin, että lensin komeasti vähintään puolivoltin verran. Polvi, lonkka, kyynärpää, olkapää sekä kämmen muistavat tuon pelin vielä kauan. Meni hiekkaa ihon alle niin kuin aina lapsena kun kaatui. Mainittakoon ilmalennostani vielä sen verran, etteivät arvon kokkarit vaivautuneet keskeyttämään peliä, jotein kierin pois kentältä, jotta peli sai jatkua. Onneksi tv-kamerat eivät olleet paikalla.

Huomenna palaan liian pitkän tauon jälkeen thainyrkkeilyn kiehtovaan maailmaan. Saa nähdä, kuinka palloiluvammani siitä selviävät...

Pieniä asioita aamulla

Tänä aamuna elämässäni on ollut paljon pienen pieniä asioita, jotka saivat minut oikein hyväle tuulelle:

- Eilen ostamani uusi lampunvarjostin näyttää makuuhuoneessani oivalliselta. Sisustustavarat saavat minut onnelliseksi. Turhamaista, kenties, mutta mitä siitä.

- Aamiaisella join Englannista tuliaisena itselleni tuomaa mehua. Oli hullunkurista maistaa Englantia kotona Suomessa - maku oli hyvä, mutta väärässä paikassa. Miksi, oi miksi ei täällä myydä Robinson Apple & blackcurrantia!

- Meiran kahvipaahtimo tuoksui huumaavan hyvältä, kun kävelin töihin. Kuulema jotkut siitäkin valittavat. En ymmärrä miksi.

- Hakaniemen uuden Café Javan latte maistui suorastaan mainiolta. Note to self: Juo useammin hyvää kahvia.

- Toimiston sisustusprojekti etenee edelleen. Paikka alkaa hiljalleen näyttää siltä, että töissä voi olla kivaakin. Erityisen iloinen olen työpöytäni uudesta sijainnista: nurkan takana niin, että nitoja ei päivittäin katoa pöydältä ja ikkunasta näkyy puisto.

Hyvä mieli lisää hyvää mieltä. Erityisen loistavaa!

Ponderings on the past and the present

I've just spent a most delightful week with Petra & Paul in Eastbourne. Got to see people I haven't seen for way too long & got to finally see my beloved England again as well. I did loose my lip balm to the war on terror at Stansted, though. But that was because of my own stupidity, shouldn't have had it in my handbag.

Being on holiday in a country where I once lived was, in a way, a most bizarre experience. I went to look for my life and found plenty of familiar things: Silly hot & cold taps and electric showers, cheap and good pub food (yes, good as in tasty, all you mean people mocking the English cuisine!) & Boots' fantastic meal deals were still there, Ribena, Quavers and the never ending debate (at least in the British/Finnish circles) on whether Cadbury's Fruit & Nut's better than Fazer's purple hadn't gone anywhere either. Oh, and naturally, real ale tasted as heavenly as always (though, apparently, drinking it still makes me look like an old man). But I didn't find my life there anymore. I guess it moved to Finland with me in 2002. It felt odd.

As it always does, this time, too, time had done its job shaping the image of the place in my head & what it used to be like living there. I'd like to remember just the good & fun bits: all the happy pints at the Malt Shovel, the fun I had camping in Scotland and how amazingly well I did at the exams :). Last week I thought about all that quite a bit. In real life, I now remember, I was actually quite lonely in Coventry, especially after Heli & Titta went back to Finland. But enough about sad stuff.

All in all, it was a good holiday and it made me see how good my life is now - I guess that's what holidays are for. Also, Petra said something that made me smile (well, she said lots of things but that's another story). She's been following the blogs of e.g. Arto, Esa, Jukka, Katri, Jani, Sohvi, Linda & Piri (and all others, don't be offended if you're not mentioned). "I'm just so happy for you, you seem to have such wonderful friends!" is what she said. So don't be surprised if you get a comment on your blog from her one of these days :)

Borgbacken, Borgbacken!

Tänään oli erityisen hauska päivä! Olin 8-vuotiaan kummityttöni Katariinan kanssa Lintsillä jotakuinkin kuusi tuntia. Lisääkin olisimme vielä jaksaneet, vaan joku raja se on hauskanpidossakin pidettävä. Etukäteen olin miettinyt, että onko se nyt tarpeen, että minullakin on ranneke. Eikö riittäisi jos lapsella on hauskaa ja minä katson vierestä. Eritoten kun en oikein koskaan ole viihtynyt kaikenmaailman vatkaimissa, joissa tulee vain paha olo ja luulee kuolevansa. Nielin kuitenkin etukäteisoksennukseni ja päätin kestää kieputuksen kuin mies js se oli ehdottomasti sen arvoista!

Kovin monta laitetta ei jäänyt kokeilematta - vain pari kauheinta sekä tietenkin Muksupuksu (johon olen liian pitkä! *merkitsee rastin seinään*) Vuoristoradassa luulin aidosti kuolevani (kyseessä oli noin elämäni kolmas vuoristorata-ajelu, ei kauhein niistä, mutta sikäli vaikein, että lapsen seurassa en voinut huutaa ilmoille kaikkia niitä sanoja, jotka ihminen kuolemanopelossaan haluaisi huutaa) ja Mustekalaankin olivat pirulaiset lisänneet jonkin ylimääräisen jousen, että hyppyytti totuttua enemmän.

Ehdottomasti hämmentävin kokemus oli Vekkula. Muistan, kuinka jotkin osiot olivat pikkulapsena vaikeita ja pää meni pyörälle. Seuraava muistikuva on teinivuosilta, jolloin hallitsi kaiken ja naureskeli lapsuuden vaikeuksille. Lienen kääntynyt elämässäni jo ehtoon puolelle ja kehä on sulkeutunut: hullun talon sisältä löytyi jälleen erinäisiä vaikeita paikkoja ja päästä huippasi paikoin oikein kunnolla. Ja kun nyt tunnustusten tielle ryhdyin, niin mainittakoon vielä, etten uskaltanut mennä siitä punaisesta pyörivästä putkesta läpi. Lapset olisivat nauraneet kaatuvalle tädille. Viimeisessä liukumäessä oli myös hengenlähtö lähellä. Surullista...

Päivän suosikiksi nousi kuitenkin Linnunrata, jossa kävimme peräti neljä kertaa. Jostain syystä liian jyrkkää alamäkeä liian kovaa vauhtia meno ei ole lainkaan niin kammottavaa, kun ei näe mihin on menossa. Hyvänä kakkosena tulee Pikajuna, jonka ajoimme läpi kahdesti.

Joka tapauksessa voitin itseni, en oksentanut, en kuollut ja - tunnustettava se on - minulla oli aidosti hauskaa. Sitä varten kai huvipuistot ovat. Menen toistekin, ehkä jopa Vuoristorataan.

Kuvassa kakkossuosikki Pikajuna, lainattu Lintsin kotisivuilta www.linnanmaki.fi

Matkakuumetta

Ai maailma! Lähden tiistaina vihdoin ja viimein Englannin-retkelle, jota niin kovin taannoin hehkutin ja kaipailin. Olen onnesta soikea! Rakas majoittajani Petra kertoi, että hyvinkin saan matkaan lentokentältä Eastbourneen kulumaan puoli päivää, mutta ei sekään edes haittaa. Kaipaan väärällä puolella tietä ajavia autoja, enkä malta odottaa, että pääsen jälleen tuskailemaan mahdottomuudessaan huippuluokkaa olevan julkisen liikenteen kanssa.
Ajatus oikeasta lomasta on myös sangen kiehtova. Siksi toisekseen, siitä on aivan liian kauan kun viimeksi olen matkustanut yksin. Saa olla juuri niin rauhassa kuin haluaa, se on hyvä tunne. Ulkomailla ei sitä paitsi tarvitse vastata puhelimeen. Taidanpa oikein aktivoida vanhan brittiliittymäni aidon tunnelman lisäämiseksi.
Näkymiin kesäpäivillä - be there tai ole ihan pöllö.