Pictures

There's been no pictures in my blog for ages. Blahblahblah, just endless stories for months now. So here's a picture. What can I say, only in the UK would you get a) hot & cold water coming out of separate taps and b) a sticker warning you that the water coming out of the hot one will actually be hot. Madness, absolute madness!

This picture is a part of my collection of absurd signs and bits of text in odd places around the world. Unfortunately, my favourite one's not on my computer so I can't add it here. At a supermarket car park Wisconsin Dells, Wisconsin (don't ask!) there was a tiny bit of road leading to the street from the car park. Within maybe 15 metres on that tiny bit of road there were three (3) signs just a few of metres apart saying " No stopping, standing or parking". Then there was a stop sign. Only in America, bless them for their stupidity.

I started my blog just over a year ago by listing 5 strange habits I have. I suppose collecting silly pictures counts as a sixth one but that's it then, that's all my secrets out in the open.

And, once again, I've updated the link list on the right. Among the new links is for example the God FAQ.

Tuttua ja turvallista

Ei, en viittaa SDP:n iänikuisiin vaalisloganeihin. Tarkoitan elämän pieniä lohdullisia hetkiä.

Tänään, kuten yleensäkin, tulin bussilla töihin. Sehän on perinteisesti Suomessa paha asia, jos joutuu istumaan tuntemattoman kanssaihmisen vieressä bussissa. Se nyt vielä jotenkin menee, jos itse saa valita kenen viereen itsensä sijoittaa. Mutta voi kammotuksen kauhistus, jos itse ensin istuu yksin ja vaikka kuinka yrittää pitää kassiaan viereisellä penkillä, niin joku tuntematonhan siihen änkäytyy. Toinen tulee niin kovin lähelle ja saattaa joutua vaikka vaihtamaan sanan tai kaksi, jos haluaa jäädä aikaisemmalla pysäkillä kyydistä.

Pari pysäkkiä sen jälkeen, kun olin istunut ihan omalle penkilleni kyytiin tuli eräs leppoisan näköinen setä, jonka kanssa usein matkustamme samalla kyydillä. Olemme samassa bussissa useita kertoja viikossa ja tällä kertaa hän tuli viereeni istumaan. Hetken jo ehdin mietin, että missähän kohtaa tällä kertaa olisi korrektia sanoa "anteeksi, jään seuraavalla pysäkillä". Se on tärkeä kysymys. Sanoako se jo silloin, kun bussi vielä seisoo liikennevaloissa odottaen pääsyä Hakaniemen torin laidalle. Vai vasta sitten, kun jo lähestytään pysäkkiä. (Vanhuksille sanon aina jo liikennevaloissa. Huomaavaisuus ennen kaikkea). Sitten muistin, että se setä jää myös aina kyydistä Hakaniemessä.

En kommentoi

Nyt jännittää

Huhhuh, on perhosia mahassa. Kello käy vääjäämättä kohti vaalituloksen selviämistä, enkä kohta enää pysy nahoissani. En uskalla edes ajatella, kuinka huikeisiin mittasuhteisiin jännitys vielä yltyykään. Viimeiset lehdet on joka tapauksessa luukutettu, tikkuaskit jaettu vastaantulijoille kauppareissulla ja Esan nettisivut päivitetty.

Joku saattaisi jopa sanoa, että ääksis!

Toverit Shaden jäsenet: kokoonnumme illalla jossain kohtaa toteuttamaan järjestömme pääasiallista tehtävää. Lisätietoja allekirjoittaneelta.

Ja taas joku on sörkkinyt tämän rakkineen asetuksia niin, ettei fontti suostu tottelemaan, vaikka päälläni seisoisin. Perkele. En ehdi säätää.

Kymmenen euron tähden

Salakavalan pikaisesti pimeinä torstain ja perjantain välisen yön tunteina kunnioitusta herättävän karmea saalistaja sai minut hampaisiinsa. Torstaina olo oli vasta hieman tukkoinen ja perjantaina heräsinkin sitten jo 39 asteen kuumeeseen. Niinpä, influenssa otti minut ankaraan syleilyynsä (anteeksi kansallisromanttinen kirjoitustyylini, mökkihöperyys ottaa ihmisen valtaansa neljän yksinäisen sairastuspäivän jälkeen). Hiljalleen alkaa elämä voittaa, mutta jopa tuota kestikin. Enkä rehellisesti sanoen muista, koska olisin edellisen kerran ollut näin perusteellisen kipeä.

Jonkin kerran olen sängyssä maatessani ehtinyt ihmetellä, miksi en tullut ottaneeksi rokotetta tätä kammotusta vastaan. En tullut ajatelleeksi. En muistanut. Ei huvittanut. Ei huvittanut maksaa rokotteesta. Ei ollut mitään syytä. Kaikki nämä niinsanotut perusteluit kuitattakoon tässä toteamalla: niinpäniin. Olipa kyse sitten pihiydestä, saamattomuudesta tai ajattelemattomuudesta, oli tämä väärä kohta olla pihi, saamaton ja ajattelematon.

Onni onnettomuudessa sentään on se, että ehdin käydä äänestämässä ennen noutajan tuloa. Olin pitkään arponut, jättääkkö äänestäminen vasta sunnuntaille - onhan se nyt sentään juhlallisempaa käydä varsinaisena vaalipäivänä. Vaan en uskaltanut. Arvelin, että taivas tippuu niskaan kuitenkin (tai ainakin jääpuikko), ja kyllä sitten pilven reunalta harmittaa katsella, kun vaalien tulos jäi yhtä ääntä vaille halutusta. Siksi kävin jo heti ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä ja hyvä niin.

Opiskelijan ihmemaa

Kävin tänään kaupassa ja ostin nuudeleita. En sellaisia parempia nuudeleita, joita laitetaan jonkin hyvän itämaisen kastikkeen kanssa, vaan niitä mamanuudeleita, jotka maistuvat joko kanalle, lihalle tai katkaravuille. Niitä, missä tulee mausteet ja chiliöljy mukana. Ajattelin, että siinäpä vasta olisi virkistävä kokemus vaihteeksi.

Joitain asioita opiskeluajoista kaipaa. Esimerkiksi sitä, ettei tarvinnut herätä joka aamu 7.30. Vaan mamanuudelit eivät ole yksi niistä asioista, ei vaikka kuinka haluaisi nostalgisoida kaikkea mahdollista. 59 sentin nuudelien hohto on karissut vuosien saatossa kuin keski-ikäisen miehen hiukset. Ei, ei, ei.

Toinen asia, jota ei kaipaa, ovat tietotekniset haasteet. Mikään ei saa pientä ihmistä kyynelehtimään kuten temppuilevat tekniset vempeleet, jotka kieltäytyvät ymmärtämästä järkipuhetta. Ja luvalla sanoen minä en sentään aivan käsi näissä asioissa ole. Eräällä (lue: sillä ainoalla, koska kieliteknologian opinnot jäivät alkutekijöihinsä) ohjelmointikurssilla itkin viikoittain, kun perl-harjoitukset eivät kerta kaikkiaan sujuneet (eikä kielitieteilijä saanut tietenkään edes kritisoida perliä, sehän on sentään toisen kielitieteilijän kehittelemä ja siksi kaikkivoipa ja täydellinen ohjelmointikieli).

Ja kas, järjestöelämä ja vaalit toivat samat tietoteknisen tuskan kyyneleet takaisin viime viikolla. Esan tukiryhmän virallisen soppatykkivastaavan titteli ei ole ollut soppatykkitilaisuuksien vähyyden vuoksi erityisen vaativa. Siksipä osakseni lankesi nettisivujen päivitys. Alussa oli vallan huikeita teknisiä vaikeuksia eikä päivittäminen meinannut sujua laisinkaan. Vaan nyt ovat ongelmat eilispäivän huolia *koputtaa puuta* ja sivut kunnossa.

Aika aikaansa kutakin, kuten jo vanha kansa tapasi sanoa.