Tuntemattomia ihmisiä

Viime aikoina olen erityisen paljon miettinyt kanssaihmisiäni erityisesti julkisissa kulkuneuvoissa. Mihin he ovat menossa, mistä tulossa? Mitä tekevät työkseen ja mahtavatko olla onnellisia vai hirmuisen yksinäisiä? Oikeastaan en ole koskaan aiemmin pitänyt ihmisten tarkkailusta. Se ei ole aiemmin kiinnostanut minua lainkaan. Lisäksi se aiheuttaa mielestäni liikaa ratkaisemattomia kysymyksiä ja tuntuu vain siltä, ettei pieni pääni pysty kaikkea käsittämään.

Samanlaisen tuntemuksen aiheuttaa avaruuden miettiminen. Miten joku voi laajentua jonnekin, jos sitä jotakin ei ole olemassa, jos siellä ei ole edes tyhjää? Mikä on ääretön? Kuinka voin maan pinnalla nähdä jonkun tähden, jota ei mahdollisesti ole enää olemassa, on vain kaukaisuudesta tänne matkustava valo? Menee pienen humanistin pää vallan sekaisin moisista ajatuksista.

Tuntemattomat ihmiset ovat yhtä hämmentäviä. Kaikilla on oma elämänsä, omat kummalliset tapansa ja omat elämänpiirinsä, jotka toisinaan risteävät mitä hämmentävimmällä tavalla. Tänään seisoin bussipysäkillä saman naisen kanssa, jonka kanssa viime viikolla yhdessä ihmettelimme, kun tuhma bussinkuljettaja ajoi pysähtymättä pysäkin ohi ilman mitään ilmeistä syytä. Tänään meillä ei ollut enää mitään yhteistä.

Maailman hauskimmat kahvilat

Kävin tänään erityisen erikoislaatuisessa pienenpienessä kahvilassa. Tai kioskilla, tarkemmin sanottuna. Olin kuullut huhuja, että Karhupuiston lippakioskilla on oikein letkeä tunnelma. Kotimatkalla kaupunkireissulta hyppäsin ratikasta ja menin kokeilemaan. Huhut osoittautuivat oikeiksi. Kahvi oli hyvää, muitakin herkkuja olisi ollut tarjolla, vaan hillitsin itseni. Syysaurinko helli ulkoilmakahvittelijoita ja syksyn kirpeys virkisti mieltä vähintäänkin saman verran kuin kahvikin. Netissäkin kyseinen ihanuus asustaa: Bear Park Cafe.

Pienet ja sielukkaat kahvilat kuuluvat suosikkeihini kaikista maailman asioista. Kahvilan tarkoitus on vain tuottaa hyvää mieltä, ei ravita nälkäistä, hötkyillä maailman kiireissä, olla ajankäytön kannalta tehokas, vaan ainoastaan tuottaa hyvää mieltä. Aito kahvila nauraa mukaan otettaville pahvikahveille - kahvilassa kuuluu istuskella tarpeettoman kauan.

Uuden löytöni lisäksi suosikkilistallani ovat mm. ihanainen Vohvelikahvila Tampereen pienimmässä ja herttaisimmassa kivitalossa sekä jo edesmennyt teinivuosien suosikki Truben yläkerta Joensuussa.

Eläköön kahvilakulttuuri! Mutta miksi kahviloissa ei koskaan tule enää käytyä?

Kuva on lainassa Bear Park Cafen nettisivuilta.

Naapuri

Maailma on outo paikka. Toisinaan kaikki tuntevat toisensa eikä voi päätään kääntää ilman että vieressä on vähintäänkin kummin kaiman serkku (ks. mm. Katrin blogi). Toisinaan taas ihan lähellä oleva ihminen voi olla niin kovin kaukana. Tänään kun tulin nyrkkeilytreeneistä edelläni rappukäytävään meni vieraan näköinen nuori nainen. Portaita peräkanaa kiivetessämme ehdin jo miettiäkin, että mahtaako arvaukseni henkilön kotiovesta osua kohdalleen. Niinpäniin, seinänaapurinihan se oli. Kuinka voi asua liki vuoden vierekkäin kohtaamatta kertaakaan? Tiedän moneltako hän käy aamuisin suihkussa, moneltako lähtee töihin - molemmat hieman ennen minua - sekä sen, että hänen miespuolinen ystävänsä puhuu amerikanenglantia liian kovalla äänellä makuuhuoneessa, mutta kertaakaan emme olleet toisiamme nähneet. Hymyilimme rappukäytävässä ja hämmästelimme toisiamme hetken, sitten menimme kotiimme ja kävimme yhtä aikaa suihkussa. Hämmentävää. Merkityksetöntä, mutta hämmentävää.