Elämästä. Maailmasta. Asioista, joita muut eivät edes huomaa.
Tuesday, April 25, 2006
Viimein on parvekesää! Hihhei!
Sunnuntaina laiskotti aivan valtavasti. Sohvalla maatessani podin syvää syyllisyyttä siitä, että mieletön auringonpaiste menee ulkona hukkaan ja unelmoin lähteväni lenkille paistattelemaan. Vaan laiskotus oli niin armoton, etten edes viitsinyt laittaa silmiä päähäni eli lenkillä olisin törmäillyt sokkona. Sitten, kuin auringonsäde keväiseltä taivaalta, minuun iski valaistuminen: Minullahan on parveke! Asuntoa ostaessani ykköskriteeri oli parveke. Syksyllä kun muutin Helsinkiin olin haljeta ylpeydestä, omistin ikioman parvekkeen! Olisin tahtonut kalustaa sen heti ja istua kaiket päivät ulkona. Vaan sillon oli kylmä ja satoi ja tuiskusi. Talven mittaan parvekkeen olemassaolo oli jotenkin päässyt unohtumaan. (vaikea on selittää, mihin sitten arvelin ylimääräisen oven olohuoneeni seinässä vievän) Mutta nyt löysin sen taas! Intoa täynnä olen jo tehnyt parvekesuunnitelmankin, enää täytyy päästä parveketavarakauppaan. Onnekseni Esa lupasi lainata autoa, niin etenee tämäkin projekti. Viikonloppuna aion nauttia aamiaista pihalla!
There are certain things that make living in Helsinki very nice compared to smaller places. You can get curry paste and mangos in your tiny local shop, there are lots of nice bars to choose from & you can get out of Finland quicker than from anywhere else in the country. Then again, small towns do have that something that you just can't get in Helsinki.
I came to Joensuu for Easter yesterday. I was in a slight panic: my not-so-reliable contact lens dealer hadn't sent me my new lenses and it was starting to look like I'd have to spend most of the weekend blind as a bat as I only had a couple of pairs left. I was desperately trying to call every optician in Joensuu from the train trying to get an appointment as no-one'd sell me contact lenses without checking my eyes first. No luck. When I finally got to Joensuu I thought might as well try my luck at my old opticians (they had last checked my sight in 1995). As they're not allowed to sell contacts without an appointment they gave me a few pairs for free! Somehow I don't see this happening in Helsinki. Just to avoid a mad rush of people begging for free contact lenses I won't mention the name of the shop.
This morning I went for a run. Couldn't decide where to go as there's still quite a bit of snow left on the best running bits of town here in the western part of Siberia, as we like to call it so I went running right in the centre. That's something I'd never ever do in Helsinki - go run in my ever-so-trendy (not!) running outfit around Stockmann's or so. But here it's perfectly ok. Nobody paid any particular attention to me in my very old tracksters & silly hat. Also, what makes running here so nice is the fact that cars always stop & let you cross the road. People walking in front of cars like sheep makes it impossibly horrible driving here but it's ever so nice for pedestrians.
Tthe centre of Joensuu in the picture - lots of perfect places for picnics by the river in the summer but it's not quite that warm yet.
Hihhei! Joukkomme sen kuin kasvaa vain - myös Piri on liittynyt onnellisten bloginomistajien joukkoon! Aikas mainiota, ellei kerrassaan mukavaa.
Pizza oli hyvää, lisäksi ostin jälkkäriksi raakoja ja kalliita espanjalaisia mansikoita, jotka sopivasti helpottivat kevään tuskaa. Arvelin, että voisin osallistua johonkin "keneen mahtuu eniten ruokaa ja juomaa suhteessa fyysiseen kokoon" -kilpailuun. Voittaisin varmasti. Pizza, litra limsaa ja neljänneskilo mansikoita, eikä tunnu missään. Oi tätä eloa.
On olemassa pääosin kahdenlaisia päiviä. Sellaisia, jolloin on erityisen tehokas, kaikki onnistuu ja saa paljon aikaiseksi. Ja tällaisia. Työ ei suju, ajatukset pyörivät pizzan ja erityisesti limpparin ympärillä, seuraavana mielessä on kysymys siitä, miksi edes nousin tänään sängystä. Toisaalta, jos heikommat päivät ovat erityisen hauskojen kemujen tulosta, on tämä kenties hyväksyttävää.
Niinä erityisen hyvinä päivinä harvoin tulee ajatelleeksi, että onpa tehokas meininki. Pitäisi palkita itseänsä niistä päivistä sen sijaan, että aina vain viettää morkkista tehottomampien hetkien johdosta.
Mutta ei sillä eikä millään, nyt lähden hakemaan pizzaa ja limpparia siinä toivossa, että järjetön ja viikon tarpeen täyttävä energiamäärä tehostaisi menoa.
I wasn't going to write about this as it is quite possibly the stupidest thing that's ever happened to me. But Jukka (who, for some reason, always seems to call me when I'm home on sick leave) managed to convince me that this is a story worth telling. And I'll even write it in English to humour my international audience (?) too.
So, I was walking to my office this morning as I thought a nice walk in the morning would be good for me. Oh, how wrong I was about that! On the way, I stopped to get some milk for my morning coffee: I was actually looking forward to getting to work as I had a clear plan of all the things I'd get done after a nice big mug of fresh coffee. I paid for the milk, as you do. This is where a perfectly nice day started to go wrong big time. As I was leaving the shop I dropped a 2 € coin, bent over to pick it up and suddenly felt the nastiest slashing kind of pain in my upper right thigh, or, to be honest, my arse. I very nearly fell over as this stupid muscle just suddenly decided to stop cooperating with me and, naturally, my first reaction was to shout out all the rude words I could think of (which wasn't that many, really, as the pain made it quite hard to concentrate on swearing). I bravely pretended to the shop lady that everything's ok and limped away biting my lip.
I tried to survive at work for a bit but walking hurt too much, sitting hurt too much and standing hurt too much so off I went to see a doctor. Having spent three hours at the doctor's and having got some nice ultra sound pictures of my upper thigh, I eventually got sent home with a packet of painkillers that should keep me happy for the weekend.
Most of you know that I pick up coins from the ground all the time. Some of you might also know that I'm fairly flexible. One might think that my experience in the field of coin-picking and flexibility due to being double-jointed combined with the fact that, being so very short, I'm always fairly close to the ground this wouldn't happen to me. But it did. I broke my arse for two euros.
Maailman kaikkien tietokonepelien äiti! Sen nimihän on tietenkin Loco, eikä Locomotive, kuten eilen muistelin. Muistin musiikinkin ulkoa, ai maailma!
Jos kokeilet, tärkeitä nappeja ovat A, Z, = ja enter sekä f10, jolla pääsee alkuteksteistä ohi. Tosin joku häiriö parkaraukassa tuntuu olevan, kun juna ei mene rikki, vaikka kuinka moni ilmalaivan pommi siihen osuisi.
En ehkä malta mennä nukkumaan. Vääryydellä ja viekkaudella minut oli erotettu rakkaastani ainakin 15 vuodeksi! Nyt olemme löytäneet toisemme.
Olen löytänyt onnenmaan! Rakas ja luotettava vanha pelikaverini Commodore 64 on muuttanut internetin ihmemaahan ja asuu nykyään osoitteessa http://c64s.com/. Tv-ruudun sininen loiste, kasettien kelailu oikeaan kohtaan, mystinen "load", jonka kirjoittamalla pääsi asiaan, joskin latausaika saattoi hetken kestää. Siinä oppi kärsivällisyyttä. Oi niitä aikoja! Grafiikat oli surkeita ja äänet piipittäviä, vaan pelit sitäkin parempia.
Nyt onnen päivät ovat saapuneet luokseni, vaikka vanha 64 on jo aikoja sitten päätynyt tietokoneiden vehreämmille nummille. Kerrankin saan pelata juuri niin paljon Giana Sistersiä kuin haluan. Giana oli lapsena harvinaista herkkua, jota sai kokeilla vain silloin tällöin kaverin koneella, mustavalkonäytöllä tietenkin. Tarjolla on myös Bubble Bobble, ikiaikainen klassikko sekin. Pipeline, Pole position ja se jalkapallopeli, jossa kansa hurraa, kun tekee maalin. Ah! Juhlapäivinä saattoi kinuta isältä rahaa Nintendon vuokraamista varten ja pelata erihienoja pelejä arki-Commodoren sijasta. Miksi enää ei voi vuokrata pelikoneita videovuokraamoista?
Jos joku tietää mistä löytyy Locomotive, otan innolla tiedon vastaan. Sitä en ainakaan ensietsimällä löytänyt näiltä sivuilta. Surku, sillä junalla ajelu oli lempiharrastukseni. Vaan mitä minä tässä höpisen, vielä ehtii pelata pari pikaista peliä, ennen nukkumaan menoa.
Olen sairas henkilö. En erityisen pahasti, mutta pieniä riesoja on sitäkin enemmän. Tai ehkä vaan kiinnitän vikoihini normaaleja kanssahenkilöitä enemmän huomiota. Todennäköisin diagnoosi on siis luulotauti. Joku viisas tosin taannoin hesarissa kirjoitti, että turhia lääkärikäyntejä ei ole. Jospa vaikka fyysinen vaiva onkin olematon, on ihmisen lääkäriltä saama huomio vähintäänkin hyväksi kärsivälle mielelle. No, niin tai näin, viime viikon apteekkilasku oli 70€.
Terveysseikkoihin liittyen Sohvi kirjaili äskettäin blogissaan julkisen terveydenhuollon tuskista. Eritoten sairaan ihmisen ärsytyskynnystä häiriköi se, että liian usein joutuu todistelemaan olevansa oikeasti hoidon tarpeessa, tästä olen Sohvikaisen kanssa oikein paljon samaa mieltä. Aihetta kommentoidessani lupailin kirjata kansan lueskeltavaksi ukkoni joskus historian melskeessä kirjoittaman runon, joka osuu aiheeseen tai vähintäänkin sen viereen. Luonnollisesti tämä kuulostaisi erityisen paljon hauskemmalta aidolla savolla lausuttuna kuin kirjoitettuna, mutta isovanhemmilla kun on tapana siirtyä ennemmin tahi myöhemmin ajasta toiseen, joudumme tyytymään kirjoitettuun versioon. Runo pohjaa tositapahtumiin ja aitoon henkilöön, jonka työkyvyttömyyseläkehakemus oli hylätty (tottahan julkisen puolen "ettehän te nyt oikeasti ole sairas" -asenne ulottuu myös perus terveyspalveluiden ulkopuolelle, samaa salaliittoa ovat tukemassa muutkin). Hän tahtoi valittaa asiasta Kelan lisätylle hallitukselle ja kääntyi ukkoni puoleen, hän kun oli Kelan palveluksessa. Sittemmin miesparka lienee saanut rauhan tämän maailman vaivoista:
Lisätylle hallitukselle
Tää on valituskirje, oi hallitusherrat olen eläkettä anonut jo useammat kerrat,
mut' aina ne hakemuksein hylätä ties, vaikka varmasti olen minä sairas mies.
On syömmeni sairas kuin sykkivä möykky on rinnassa tuska ja selkä on köykky. Lie iskiassärky, tai noidan lie nuoli, ja vielä virtsaamisvaivoista on ainainen huoli. On korvani kuuro ja päälaki kalju, jalkoja kolottaa ja olo on halju. Lie sapessa kivet tai haavainen maha, kun ain atrian jälkeen on olo niin paha, että naamassa vallan on vääntynyt miini. Oon sisätautilääkärin mannekiini. Vielä keuhkot on laajat kuin Äänisen laine ja humina päässä, kun veressä on paine.
Siks valitusta tätä hylätkö älkää. Mä kurjuutta nään ja nään myös nälkää. Jos apua ei tule tähän valitusvirteen, niin silloin joutanen vaikkapa hirteen. - Arvo Heiskanen -
Kuva: Veera J. Kuubalainen kadunlakaisijakin saattaa haluta eläkkeelle. Tällä ei ole minkään kanssa mitään tekemistä, mutta pitihän tähän nyt joku kuva saada.
