Häntäni on pihistetty

Ihaata (ja Sohvin sähköpostiallekirjoitusta) lainatakseni, "juuri kun luulet, ettei sinulla ole enää mitään varastettavaa, joku vie sinulta hännän". Toisin sanoen juuri kun luulit, että olet selvinnyt syksystä kuivin jaloin ja hyvillä mielin tulee ikävä räntämyrskyhässäkkä ja puskee takin läpi sydämeen saakka ja latistaa kaiken. Lupauksistani huolimatta en mene tänään nyrkkeilemään, koska on surkea mieli ja huvittaa vain ja ainoastaan maata paksun peiton alla sohvalla ja syödä jotain hyvää. Tarvittaessa joku pahakin käy, mutta mieluummin jotain hyvää, kiitos. Olisipa takka, jonka ääressä lämmitellä. Ainakin sytytän sata kynttilää. Pah.

Kuva on lainassa, älkää suuttuko, ettehän.

OUCH!

I so got my ass kicked today. Ouch! I was brave enough to go thai boxing again after a while and little did I know this'd be the day I get the most impressive bruise ever. Yes, conveniently just a week before Katri & Lauri's wedding. It'll go just perfect with my new sleeveless dress... I know, thai boxing is just asking for it but still.

So, I got paired with a girl 1) a lot taller than me and 2) a lot more pro-looking than me. Obviously, it doesn't take much to be taller than me but she was 2 metres or something silly like that. And I think my beginner look is fairly obvious to the eye and you'd think that that might affect how hard you kick someone. But no. I got thrown about properly (I flew 2 metres back whenever she kicked me in the stomach etc). And the bruises in my wrists, they came from her killer side kicks that'd crack even an elephant's ribs. She actually bruised me through the pads! Some of the kicks came alarmingly close to my head but all I could do was to trust her skills. Madness. Absolute madness but good fun.

Just like a rubber ball I'll bounce back and will definitely go back next week. Next time I'll just be a bit more careful at the point where they say "Now, take a pair".

On kulunut vuosi

Aika on ihmeellinen asia. Vuosi on kulunut siitä, kun muutin Tampereelta Helsinkiin ja valtavan paljon on tapahtunut. Nyt olen työ-/hyöty-/huvimatkalla entisessä kotikaupungissani ja paikoin ihmetyttää. Eilen kulutin aikaani kaupungilla ja keksin, että käynpä lukemassa sähköpostit Attilassa. Attilaa ei enää ollut, yliopisto on muuttanut. Sitten meinasin mennä korjauttamaan rikkoontuneen puhelimeni Elisan kauppaan. Kauppa oli muuttanut ja puhelin on edelleen rikki. TASY:n toimisto on sentään jotakuinkin ennallaan, laatikostot täynnä minun kirjoittamia muistilappuja ja sydämellä askarreltu edarivaalijuliste seinällä. On ikävä TASY-aikoja.

Aika on tehnyt myös sen, että havaitsen itsessäni uusia keski-ikäistymisen merkkejä jatkuvasti. Hotellihuoneessa eri ohjelmanumeroiden välissä lepäily on mielestäni ollut aina kuolettavan tylsää. "Ei minua nukuta, puolen tunnin power nap on typerää" olen ajatellut niin perheen lomamatkoilla kuin erilaisilla seminaarireissuillakin. Niinpä niin ja joopa joo, kuten tavataan sanoa. Viime torstaina 45 minuuttia yksin rauhassa hotellihuoneessa tuntui ruhtinaalliselta ja rauhoitti mieltä ihmeesti, nukahdinkin hetkeksi. Lisäksi olen viime aikoina tullut siihen tulokseen, ettei hyviä tv-ohjelmia saisi näyttää kymmenen jälkeen illalla - kunnon kansalaiset menevät nukkumaan yhdeltätoitsta. Ei tule ikä yksin.

Kuolleista

Luen kuolinilmoituksia. Tänään pohdiskelin tavallista pidempään, millainen elämä kenelläkin ilmoitusten ihmisistä on takanaan. Toisista ilmoituksista voi päätellä, kuinka lähtijän matka on päättynyt: riuduttiko pitkäaikainen sairaus vai kaatoiko yllättävä elonkäänne, toisissa surijanakin on vain nimetön tytär. Mitä kaikkea on tapahtunut siinä välissä, kun tyttövauva 1908 syntyi Tampereella ja vanha nainen 2006 kuoli Helsingissä? Eräs tämän päivän ilmoitetuista oli syntynyt Kuolemajärvellä. Kummallista.

Kuolinilmoitusten takana on paljon pohdittavaa, sellaista, mitä ei tule ajatelleeksi ennen kuin kuolema niittää läheltä. Millainen värssy parhaiten kuvaa kaipuuta ja lähtenyttä ihmistä, tuleeko ilmoitukseen perinteinen risti, vaikkei vainaja erityisen uskonnollinen ollutkaan, onko siunaustilaisuus avoin kaikelle kansalle vai onko siunaus toimitettu lähimpien läsnä ollessa? Mitä kaikkea vainajasta mainitaan: toiset sanovat vain "rakkaamme", toiset nimikoivat useamman eri roolin. Mitataanko vainajan arvostusta palstamillimetreinä, vai luotetaanko siihen, että kuollutkin ymmärtää, että Hesarin kahden palstan ilmoitukset ovat naurettavan kalliita?

Kuolema ylipäätään hämmentää. Että ensin ollaan täällä ja sitten ei enää ollakaan. Tämä aiheuttaa perinteistä "mikä on elämän tarkoitus" -ahdistusta. Sekin minua ihmetyttää, ettei kuolemasta koskaan puhuta. En tarkoita, ettäkö kuolemakysymyksissä pitäisi kaiket päivät piehtaroida ja voivotella, kuinka kaikki päättyy ja elo on väliaikaista vain. Mutta mainitsepa kokeeksi kuolema jollekulle, jolle kysymys ei ole erityisen ajankohtainen. Se hämmentää heitä. Kuolemasta syyttä suotta puhuvaa pidetään outona, ajatellaan, että päästä heittää eikä ole päässyt yli omista menetyksistään.

Olen miettinyt myös sitä, miksi hauta on niin tärkeä paikka. Ei kuollut siellä ole. Ruumiin ja sielun yhteensulautumisesta kai siinä on kyse. Koska ei tiedetä, mihin kuolleen olemus ja henki on mennyt, surraan siellä, missä on vaihtoehtoisesti joko arkku tai uurna, jonka sisältöä puolestaan ei kukaan liiemmin halua ajatella. Perinteisten arkkuhautajaisten kulku on tuttu ja turvallinen: arkku hautaan, kukat päälle ja sitten syömään, ruokailun aikana hauta onkin jo täytetty ja se siitä. Jouluna viedään kukka ja kynttilä. Uurnanlasku puolestaan on outo tilaisuus, tai oma kokemukseni siitä oli. Jotenkin kuollut oli hämmentävän arkisella tavalla lähempänä kuin "tavallisissa hautajaisissa". Uurna oli painava, kokonaisen ihmisen tuhkat painavat yllättävän paljon. Kun uurna on haudassa, täytyy hauta peittää itse, ja täytettyä kuoppaahan aina tampataan. Haudalla hyppiminen tuntuu irvokkaalta. Hautajaisten jälkeen päivä on aina kummallinen, istuskellaan hiljaa ja mietitään miten tästä eteenpäin. Uurnanlaskun jälkeen voi mennä kuuntelemaan Agit Propia Teatteriravintolaan ja sitten jatkoille Jokelaan.

Ihmisiä syntyy ja kuolee, ei kai siinä sen ihmeempää ole. Aikaisempaan kirjajuttuun lisättäköön, että tulevaisuudessa luettavien kirjojen listaan on lisätty Reko ja Tina Lundánin Viikkoja, kuukausia.

Kirja-asioita, kun kerran haastettiin

1. Kirja, joka muutti elämäni
Monet kirjat ovat hetkittäin muuttaneet elämääni, pidempiaikaisiin muutoksiin uskon olevan kuitenkin myös muita syitä. Toisinaan kirja aiheuttaa hetkellistä ajatusten selvyyttä, kaikki näyttäytyy ohikiitävän hetken selkeältä ja asioiden merkitys kirkastuu. Tämän ovat aiheuttaneet mm. Herman Hessen Kylpylävieraana Badenissa ja Banana Yoshimoton Kitchen.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran
Eduard Uspenskin Alas taikavirtaa on ihana ikiklassikko, joka lapsena miltei kului puhki ja olenpa aikuisenakin sen pariin muutaman kerran palannut. Mahtava kirja, jossa taloilla on jalat ja joessa virtaa maitoa.

3. Kirja mukaan autiolle saarelle
Sinuhe Egyptiläinen on ollut minulla kesken vuodesta 1994. Ehkä autio saari kannustaisi lukemaan sen loppuun. Tai sitten ei. Oikeasti ottaisin jonkun muun kirjan.

4. Kirja, joka teki minusta hupakon
En ymmärrä kysymystä.

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin
Olen tyttö - miltei mikä tahansa kirja itkettää, kun sille päälle sattuu

6. Kirja, jonka toivoisin tulevan kirjoitetuksi
Katrin ja Veeran keittokirja. Rakastan keittokirjoja, keräilen niitä ja lueskelen elon tuskaa lievittääkseni sunnuntaiaamuisin.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta
Mistä minä tietäisin, kun en ole lukenut kaikkia niitäkään, joista olen sitä mieltä, että onpa hyvä että ne on kirjoitettu.

8. Kirja, jota luen parhaillaan
Carl Hiaasenin Sick Puppy. Oikein hauska ja viihdyttävä kirja hyvän ja pahan häilyvästä välimaastosta. Myös samaisen kirjailijan Lucky You viihdytti minua oikein paljon. Tiettävästi näitä opuksia on käännetty myös suomeksi, mutta toki filologina luen kaiken aina alkuperäiskielellä...

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea
Hyllymetreittäin on näitä kotona, sieltä ne syyttävästi minua katsovat, kun rauhassa yrittää nauttia tv-tarjonnasta. Listalla kärkipäässä on mm. Andreï Makinea, Harry Potteria, lisää Banana Yoshimotoa, uusia keittokirjoja, lisää Boris Akuninia ja joitakuita venäläisiä klassikoita, joista pitäisi löytyä asiaa esseeksi asti.

10. Haastan viisi bloggaajaa
Katri, Sohvi, Piri, Pärä ja Sanna V.